Kaikki maat › Espanja (2766)
Espanja on maailman kolmanneksi suurin viinintuottaja Ranskan ja Italian jälkeen. Maaperä ja lajikkeet ovat moninaisia ja eri alueilla on hyvin tunnistettavia piirteitä. Meren läheisyys ja korkealla vuoren rinteillä sijaitsevat tarhat tasapainottavat helteisen kesän vaikutusta, joka ei ole ihanteellinen viinille. Pääilmastovyöhykkeitä on kolme: Atlantin ilmasto, mannerilmasto sekä Välimeren ilmasto. Vyöhykkeiden viinit poikkeavat toisistaan paljon. Punaviinit eivät siis ole pelkästään voimakkaita ja auringon lämmittämiä.
Viljelyala on maailman suurin, mutta tuotto muun muassa vuoristoisten olosuhteiden vuoksi on pienempi kuin monessa muussa maissa. Rypälelajikkeita on arvioitu olevan satoja, mutta vain noin 20 on yleisesti kaupallisessa käytössä. Tempranillo on tärkein punaviinirypäle. Laatuun on panostettu paljon 20 viime vuoden aikana. Cava ja sherry ovat vain Espanjassa tehtyjä viinejä.

Tuoteryhmät
Espanjasta löytyy laajasti eri viinityyppejä. Punaviinejä on eniten. Kuohuviini, joka on enimmäkseen Kataloniassa tuotettua cavaa, on viennillisesti merkittävässä asemassa. Myös valkoviinit ovat hyvin edustettuja ja nousevan trendikkäitä. Roseeviinejäkin löytyy huomattavan paljon. Sherry on Espanjan oma viinityyppi. Sherryt voivat olla kuivia tai makeita. Joka alueella on ominaispiirteensä, joten tutkittavia viinejä riittää.- Kaikki2766
- Punaviinit1299
- Valkoviinit511
- Kuohuviinit433
- Alkoholittomat51
- Roseeviinit130
- Jälkiruokaviinit12
- Vermutit4
- Brandyt26
- Ginit4
- Glögit16
- Hedelmä- ja aromatisoidut viinit40
- Hedelmäliköörit3
- Kahviliköörit1
- Kermaliköörit6
- Long drinkit6
- Mausteliköörit2
- Maustetut miedot viinit1
- Maustetut väkevät viinit1
- Maustetut viinat2
- Oluet90
- Rommit12
- Rypäletisleet1
- Sherryt67
- Siiderit20
- Väkevät viinit12
- Viinijuomat3
- Viinijuomat10
- Vodkat1
- Yrttiliköörit2
Rypäleet
Alkon valikoimasta 10 viime vuoden ajalta Espanjan viineistä löytyy hulppeat 130 erilaista rypälelajiketta, joista punaviinirypäle Tempranillo on määrällisesti aivan omassa luokassaan. Tempranillo onkin leimallisesti Espanjan oma rypäle. Suositut Parellada, Macabeo ja Xarel.lo ovat käytössä cavan valmistuksessa. Palomino on taas sherry-rypäle. Espanjalaisista viljellyistä rypäleistä monet ovat espanjalaista alkuperää.Punaviinirypäleistä suosituimmat ovat
- Tempranillo
- Garnacha
- Cabernet Sauvignon
- Syrah
- Monastrell (Mourvèdre)
- Merlot
Valkoisista rypäleistä suosituimmat ovat
- Chardonnay
- Macabeo (cava)
- Xarel.lo (cava)
- Parellada (cava)
- Verdejo
- Viura
Lajikeviinit eli yhdestä rypäleestä tehtyjä viinejä on enimmäkseen Tempranillosta. Muut ovat harvinaisempia. Suosituimmat lajikeviinit ovat
- Tempranillo
- Monastrell
- Albariño
- Garnacha
- Verdejo
- Chardonnay
- Bobal
- Xarel.lo (myös valkoviinissä)
Tuotteeet ja tuottajat
Alkon valikoimassa 10 viime vuoden ajalta on Espanjasta tuotteita yli 700 tuottajalta.Eniten tuotteita on tuottajilta
- Miguel Torres
- Freixenet
- Codorníu
- Felix Solis
- Raimat
- Bodegas Piqueras
- Covides
Parhaita pisteitä ovat viineistään keränneet
- Bodegas Aalto
- CVNE
- Bodegas Vega Sicilia
- Bodegas Hispano+Suizas
- Emilio Lustau
- Bodegas Bilbainas
- Matarromera
- Miguel Torres
- La Rioja Alta
Kiinnostavia viinejä
Suositellut artikkelit ja ruoka

- Artikkelit
- Espanjan kierros - ruoka ja viini
- Katalonian ruoka ja viini
- Espanjalainen joulu
- Marieta Albariño
- True Colours Cava
- Riojan kuohuviini
- Baski Txakoli
- Navarran roseeviini
- Vertailussa 10 cavaa
- Vuoden viini 2019
- Galician valkoviini
- Gazpacho
- Häränhäntäpata
- Jaume Serra Brut Cava
- Manchego
- Paella
- Ribera del Dueron punaviini
- Sangria-resepti
- Tapakset
Viinialueet
Tuoteryhmät viinialueittain
- Aragonia47
- Punaviinit36
- Valkoviinit11
- Galicia89
- Kuohuviinit1
- Punaviinit4
- Valkoviinit84
- Kastilia-La Mancha149
- Alkoholittomat3
- Punaviinit101
- Roseeviinit9
- Valkoviinit36
- Kastilia-León296
- Punaviinit266
- Roseeviinit4
- Valkoviinit26
- Katalonia550
- Jälkiruokaviinit1
- Kuohuviinit213
- Punaviinit207
- Roseeviinit13
- Valkoviinit116
- Levante108
- Kuohuviinit2
- Punaviinit81
- Roseeviinit6
- Valkoviinit19
- Murcia18
- Punaviinit17
- Valkoviinit1
- Muut334
- Jälkiruokaviinit4
- Kuohuviinit14
- Punaviinit159
- Roseeviinit11
- Valkoviinit144
- Vermutit2
- Navarra53
- Jälkiruokaviinit2
- Punaviinit38
- Roseeviinit6
- Valkoviinit7
- Rioja408
- Kuohuviinit1
- Punaviinit339
- Roseeviinit8
- Valkoviinit60
- Utiel-Requena5
- Punaviinit5
- Valdepeñas15
- Punaviinit15
- Valencia21
- Punaviinit21
- Tuntematon viinialue
- Punaviinit10
- Valkoviinit7