Willy Gisselbrecht
Maison Willy Gisselbrecht & Fils viinitalon omistajasuku Gisselbrecht on alkujaan Itävallasta lähtöisin. Suvun historia Ranskan Alsacessa ulottuu 1600-luvulle asti, ja viiniä perheyritys on tuottanut alueella 1800-luvulta lähtien, ollen ensimmäisten joukossa, jotka keskittyivät viljelemään vain viinejä.
Todelliseen maineeseen viinitalo nousi Willy Gisselbrechtin siirryttyä yrityksen johtoon vuonna 1936. Willy tunnettiin aikansa visionäärinä ja hän oli Alsacessa myös ensimmäisiä, jotka pullottivat itse viinejään, useimpien viinintuottajien myydessä viininsä bulkkina. Seuraavan sukupolven johtoon nousi Léon Gisselbrecht ja tällä hetkellä viinitekijänä toimii Léonin poika Philippe Gisselbrecht. Myynnistä sekä markkinoinnista vastaa nuorempi veljeksistä Claude.
Gisselbrechtin tila sijaitsee Dambach-la-Villen kylässä, aivan Alsacen kuuluisan viinitien Route du Vin´n varrella. Yhtiön omistukseen kuuluu 17 hehtaaria viinitarhoja idyllisen Dambach-la-Villen ympäristössä. Lisäksi yhtiö ostaa rypäleitä tarkkaan valituilta yhteystyökumppaneilta samalta alueelta. Vuosituotanto, noin miljoona pulloa, koostuu yli kahdestakymmenestä viinilaadusta.
Gisslbrecht tuottaa viinejä kaikista Alsacen alueen päälajikkeista: Sylvaner (14%), Pinot blanc (20% mukaan lukien cremant), Riesling (25%), Tokay pinot-gris (17%), Pinot noir (5%), Gewurztraminer (18%), Muscat(1%). Pääosa rypäleistä poimitaan käsin. Gisselbrecht rajoittaa satoaan enemmän kuin alueen laatuluokitus vaatii. Esimerkiksi vuoden 2005 sadonkorjuussa rypäleitä kerättiin keskimäärin 68 hl/hehtaari, sallitun ollessa tuolloin 80/hl/ha. Alkon valikoimista löytyy muutama kansainvälisestikin palkittu Gisselbrecht -laatuviini.
Lähde: www.juomavinkki.fi
Katso tästä tuottajaan (tai jossain tapauksissa alueeseen) liittyvät muut tuotteet:
Willy Gisselbrecht
Kommentit & arvostelut (6)
Maahantuojan tuotekuvaus
Väri: Vaaleankeltainen.
Tuoksu: Mineraalinen, kukkainen ja hennosti hunajainen.
Maku: herkullisen hapokas, sitruunainen, viherän omenainen.
Asiantuntija-arvio: Viinistä Viiniin 2012 -opas arvioi viinin laadukkaksi ja hyvn tehdyksi valkoviiniksi, joka sopii myös juhlaan. Opas suositteli viiniä hapokkaille kala- ja kasvisruuille, seurusteluun ja veden kielelle nostattavaksi aperitiiviksi.
Hyvä rapuviini
Viini on kehittynyt terästankeissa 8-10 kuukautta ennen pullotusta. Gisselbrecht Riesling on nyt juotavissa, mutta se säilyy hapokkuutensa ansiosta useita vuosia. Viini- ja ruokayhdistelmistä toimii hyvin kala ja äyriäiset, mutta myös juustot, kana sekä miedot thai-ruuat. Tämä valkoviini on loistava valinta rapujuhliin.
Lähde: Juomavinkki.fi
Muut kommentit ( 5 )
Toimiva perusriesling Ranskan Alsacesta. Ruoalla oli kinkku-pekonipiirasta, johon rieslingin hapot purivat hyvin ja leikkasivat ja tasapainottivat rasvaisuutta.
Janne Putkonen
Muokkaa PoistaRaikas, miellyttävä hedelmä ja hapot. Feminiininen, hyvin tehty perusviini. 10/20 pistettä. On hintansa arvoinen. (Kauppalehti Optio 14/2014)
Muokkaa PoistaPaistetut kampasimpukat ja tomaattivinegretti. Viiniksi raikas ja monipuolinen alsacelainen, vivahteikas, ryhdikäs, viheromenaa, sitrusta, hentoa mineraalisuutta. Laadukas valinta. (K-Pirkka ruoka, 8/2014)
Muokkaa PoistaAvokadopasta Välimeren tapaan: Runsas hapokkuus ja sitruunaisuus tekee viinistä hyvän valinnan rasvaisen avokadon kumppaniksi. Viinin hunajaisuus jättää suuhun miellyttävän, pitkän jälkimaun. (K-RuokaPirkka, huhtikuu 2013)
Muokkaa Poista"Vaaleankeltainen viini, jonka mehevässä tuoksussa on vahaa, lakkaa, omenaa ja päärynää. Maukas, miellyttävä ja sopivan hapokas maku vastaa tuoksua. Hyvä lajinsa edustaja." (Vuoden Viinit 2012. Gisselbrecht Riesling Tradition 2010. Sijoitus: Kunniamaininta. Sarja: Euroopan valkoviinit, hinta yli 10 euroa, sarjassa 36 viiniä. www.vuodenviinit.com)
Muokkaa Poista