Cazes
Ranskan kaakkoiskulmassa Pyreneiden vuoriston ja Välimeren välisellä Roussillonin viinialueella sijaitseva Cazes on Ranskan vanhin ja myös suurin biodynaamisesti viinejä viljelevä tila. Roussillonin Alue kiehtoo monipuolisuudellaan ja vastakohtaisuuksillaan. Reilun viidenkymmenen kilometrin säteelle mahtuu sekä hiekkarantoja että lähes kolmeen tuhanteen metriin nouseva Canigou-vuori. Myös maaperän monimuotoisuudeltaan alue on ainutlaatuinen, ja se näkyy myös alueen viineissä.
Rivesaltesin kylään Roussillonin ytimeen Michael Cazes perusti nimeään kantavan viinitilan vuonna 1895. Hänen ajatuksensa oli vain kasvattaa rypäleitä ja myydä ne alueen viininvalmistajille. Vanhan herran poikien myötä suunta kuitenkin muuttui. Ensiksi Michaelin vanhempi poika Aimè suostutteli isänsä ostamaan lisää viinitarhoja, ja pian sen jälkeen Bordeaux’ssa enologiaa opiskellut nuorempi poika Bernard ryhtyi tilan viinintekijäksi. Näin alkoi tilan uusi aikakausi. Nykyään Cazes kuuluu ADVINI-viinikonserniin, mutta viinivalmistus on edelleen Cazesin perheen hyppysissä. Viinitekijänä tilalla toimii isänsä Bernardin jalanjälkiä seurannut Emmanuel Cazes.
Cazes on osa ADVINI-viinikonsernia, joka vuoteen 2011 kulki Jeanjeanin nimellä. Jeanjeanin viinitla perustettiin jo vuonna 1870 ja on yrityskauppojen myötä kasvanut vuosikymmenten varrella Ranskan kolmanneksi suurimmaksi viinikonserniksi. ADVINIin kuuluu tänä päivänä mm. Cazes, Ogier ja Antoine Moueix.
Lähde: Viinimaa.fi
Katso tästä tuottajaan (tai jossain tapauksissa alueeseen) liittyvät muut tuotteet:
Cazes
Kommentit & arvostelut (0)