Piccini
Toscanalainen kuuluisuus. "Ainoat viinit, joita kannattaa valmistaa, ovat ne, joihin todella itse uskot" Pierangelo Piccini, Piccinin viinitalo Piccinin perheen ja viinin yhteinen taival alkoi vuonna 1882 Angiolo Piccinin pienenpienellä viinitarhalla. Rakkaudella tehdyt viinit kävivät kaupaksi ja nyt samalla tiellä kulkee jo neljäs sukupolvi. Seitsemän hehtaarin viljelykset ovat lähes 130 vuoden aikana moninkertaistuneet ja Piccinin nimestä on tullut synonyymi toscanalaiselle laadulle ympäri maailman. Jo toisen sukupolven aikaan Piccini alkoi toimittaa viinejä ulkomaille, mikä osaltaan auttoi perheyritystä selviytymään monista vaikeista ajoista, kuten 1930-luvun suuresta lamasta ja Toisesta maailmansodasta. Maailma muuttui ja kolmas Piccinin sukupolvi kohtasi omanlaisensa haasteet. 1960-luvun jälkeen Piccini laajensi tuotevalikoimaansa ja keskittyi tarjoamaan myös arvoviinejä kohtuuhintaan. Lopulta neljäs sukupolvi, sisarukset Martina ja Mario, alkoivat vaikuttaa yrityksen päätöksentekoon. Yhteisymmärrys oli kuitenkin tärkeää. Kun sisarusten isä tahtoi jatkaa perinteiden mukaisesti punaetikettisillä chianteilla ja Mario halusi korostaa Piccinin modernia otetta keltaisella etiketillä, ratkaisi Martina riidan oranssilla. Vuodesta 2002 alkaen Piccinin viinejä on tehty oranssilla intohimolla, pitkiä perinteitä kunnioittaen, mutta tulevaisuuteen katsoen.
Lähde: www.fondberg.fi
Katso tästä tuottajaan (tai jossain tapauksissa alueeseen) liittyvät muut tuotteet:
Piccini
Kommentit & arvostelut (1)
Maahantuojan tuotekuvaus
LUONNEHDINTA
Väri: Intensiivisen rubiininpunainen.
Tuoksu: Tummaa kirsikkaa, punaherukkaa, ja aavistus kukkaisuutta, joka muistuttaa orvokeista.
Maku: Täyteläinen, kypsät tanniinit ja integroitunut tammi. Runsas hedelmäisyys sekä hieno hapokkuus. Makuaromit tuoksun kaltaiset.
RUOKASUOSITUKSET
Piccinin luomu Chiantin rakenne sopii erilaisten täyteläisten liharuokien viinipariksi. Paistit, entrecôte, porsaankyljys tai vasikanleike - kaikki käyvät! Myös mainio juustoviini.
Lähde: Fondberg Oy
Muut kommentit ( 0 )