Laitilan Wirvoitusjuomatehdas
”On näet käynyt ilmeiseksi, että porejuomiamme himoitsevat kaikki, joiden suu ei ole tuohesta - yhtä hyvin herrasväki kuin hunsvotitkin”.
Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan toiminta-ajatuksena on vuodesta 1995 alkaen ollut laadullisesti ja mielikuvallisesti ylivoimaisten juomien tuottaminen. Toiminta-ajatuksen toteuttaminen aloitettiin valmistamalla vanhan ajan limonaadeja hyvin vaatimattomissa puitteissa, Fazerin vanhassa munanporaamossa, Laitilassa. Nostalgisia juomia tehtiin itse tehdyillä laitteilla käsityönä aina etikettien liimausta myöten. Asiaan kuului, että kenelläkään limonaadin valmistajista ei ollut tietoa alasta, mutta tekemisen palo oli suuri. Ensimmäisen limonaadipullon osti laitilalainen herrasmies Poukanmäen perinnepäivillä, eikä ole vielä tullut laadusta valittamaan.
Ohutlompsaisilla tehtailijoilla ei ollut varaa panimolaitteiston hankkimiseen, joten 1997 tuotevalikoimaa laajennettiin Oiva siiderillä. Siideri saavutti kiitettävää kunniaa ja sinkosi toiminnan huimaan nousuun, mutta silti tehtailijoiden ajatusten taustalla kyti panemisen palo. Vihdoin 1999 löytyi paikallisen yrityksen romulavalta vanha meijerisäiliö. Siihen kun vielä kytkettiin putkiliikkeestä ostettu höyryä tuottava jäätyneiden putkistojen sulatuspoltin, oli syntynyt Laitilan ensimmäinen panimolaitteisto. Innovaatio saikin nimekseen Steam Beer Boiler, siinä pannun Kukko Höyryoluen mukaan.
Paljon on noista ajoista vettä Sirppujoessa virrannut. Laitilasta on kasvanut Suomen neljänneksi suurin panimo, jonka tuotteet valmistuvat viiteen kertaan laajennetussa modernissa tuotantolaitoksessa perinteisillä valmistusmetodeilla ja moderneimmalla teknologialla. Innostuneen henkilökunnan voimin syntyy Kukko ja Kievari oluita, Oiva siideriä, Into lonkeroa, Oiva Skumppaa ja lukuisia nostalgisia limonaadeja, Herra Hakkaraisia unohtamatta. Helsingin myyntikonttorin nokkela väki tekeekin toistuvasti parhaansa, saadakseen Laitilan kiitellyt, tuulisähköllä valmistetut juomat yhä useamman halukkaan huulille.
Tuotteemme valmistuvat korkealla teknologialla ja perinteisin toimintatavoin useaan kertaan laajennetussa modernissa tuotantolaitoksessamme.
Innostuneen henkilökuntamme voimin syntyy Kukko- ja Kievari-oluita, Oiva-siideriä, Into-lonkeroa, Oiva Skumppaa ja lukuisia nostalgisia limonaadeja Herra Hakkaraisia unohtamatta.
Lähde: http://laitilan.com
Katso tästä tuottajaan (tai jossain tapauksissa alueeseen) liittyvät muut tuotteet:
Laitilan Wirvoitusjuomatehdas
Kommentit & arvostelut (0)