Maista nämä 12 viiniä vuoden 2025 aikana

   


Mitä viinitrendejä voimme odottaa vuodelle 2025?

Puhe viinitrendeistä alkaa aina vuoden vaihtuessa. Moni niin sanottu trendi on kuitenkin vain ideaalinen toive siitä mihin suuntaan viinimaailman tulisi kehittyä. Valitettavasti monikaan trendiksi sanottu ilmiö ei näy kuluttajien käyttäytymisessä tai myyntitilastoissa.

Alko viestii ekologisista juomapakkauksista, hyvinvointiin liittyvistä alkoholittomista sekä vastuullisuudesta. Puhutaan myös pientuottajista, keventämisestä ja raikkaammista viinityyleistä.

Kyllä nämäkin vaikuttavat taustalla, mutta viinitrendeissä muutos tapahtuu hitaasti. Sanoisin, että uusi trendi on todellinen vasta siinä vaiheessa, jos se näkyy viinihyllyllä.

Mielestämme aitoja pinnalla olevia trendejä ovat etenkin hinta ja alkoholittomuus. Kuluttajat hakevat nyt hyvän hinta-laatusuhteen viinejä. Samalla alkoholittomat tuotteet ovat kasvaneet lähes salonkikelpoisiksi, jolloin yhä useampi valitsee sellaisen.

Vaikka viinityylit muuttuvat hitaasti hyllyllä, niin ravintoloiden tarjonta seurailee nopeammin vaihtuvia trendejä, ja poikkeaa Alkosta aika paljon. Uudet viinitrendit syntyvätkin viinibaareissa, joissa panostetaan harvinaisempiin viinialueisiin, viljelijätuottajiin samppanjoissa, omeperäisyyteen sekä kevyempään ja erityisesti hapokkaampaan punaviinityyliin.

Ennustamme myös, että taloudellisesti epävarmoina aikoina turvalliset klassikot pitävät pintansa ja syntyvät aina uudelleen, kun uudet kuluttajat löytävät ne. Samalla kuitenkin taloustilanteen myötä kyyseenalaistetaan kalleimpien viinien arvo. Etenkin samppanjan hinta on suurennuslasin alla, sillä sen hinta on noussut selvästi muita tuoteryhmiä enemmän. Halvempia vaihtoehtoja etsitään.

Listasimme myös kymmenenä edellisenä vuotena ikimuistoisia trendi-viinejä näissä jutuissa:

Antaudu tarinan vietäväksi ja lähde kanssamme retkelle maailman ympäri näiden kahdentoista kiinnostavan viinin parissa, jotka valitsimme trendeistä inspiroituneena. Tässä on vuoden 2025 ehdotukset:

    Crémant haastaa samppanjan halvemmalla hinnalla

  • Morin Crémant de Loire Rosé Brut
    • 1. Morin Crémant de Loire Rosé Brut
    • Ranska, Loire, AC Crémant de Loire
    • 18.58 €
    • 89 pistettä Viinikartalla
    • Cabernet Franc
    • pirteä & hedelmäinen
    • Sokeria 5.00 g/l
    • Myynnissä Alkossa.
    • Tullut myyntiin 2010 tai aiemmin
    • Trendi: crémant
    • Crémant on noussut varteenotettavaksi haastajaksi samppanjalle. Syitä on monia: 1) Crémant on aluekohtainen kuohuviini, saatavilla Ranskan alueiden lisäksi myös Luxemburgista ja Saksasta, joten se tarjoaa maantieteellisesti monipuolisemman tarjonnan kuin Champagne, 2) Crémantin hinta on tyypillisesti alle puolet samppanjasta, 3) Crémantien tarjonta on kasvanut merkittävästi 4) Crémantia saa useassa hintaryhmässä, joten premium-laatuakin on tarjolla.

      Tämä Crémant Rosé on hyvä esimerkki edullisemman pään crémant-kuohuviineistä. Kiinnostavaa siinä on Loirelle tyypillinen Cabernet Francin käyttö, mikä antaa maulle omaleimaisuutta. Viini on kypsynyt sakan kanssa 18 kuukautta.

      Lohenpunainen viini on puhdaspiirteinen, hedelmäinen, paahteinen, sitruksinen, persikkainen ja mansikkainen. Samppanjamainen tyyli on vivahteikas. Kokeile kuplien kanssa ankkapateeta, maalaisleipää ja paahdettuja viinirypäleitä.
  • Special Club on samppanjoiden huippukerho

  • Gaston Chiquet Special Club Champagne Brut 2015
    • 2. Gaston Chiquet Special Club Champagne Brut 2015
    • Ranska, Samppanjat, AC Champagne
    • 89.98 €
    • 96 pistettä Viinikartalla
    • Chardonnay, Pinot Noir
    • vivahteikas & ryhdikäs
    • Sokeria 10.00 g/l
    • Myynnissä Alkossa. Tilausvalikoiman tuote.
    • Tullut myyntiin 2021
    • Trendi: viljelijätuottaja
    • Samppanja on kuitenkin aina samppanjaa, eikä samppanjalle varsinaista voittajaa löydy muualta maailmasta. Välillä tarvitaan elämyksiä ja luksusta, johon "special club" vastaa upeasti. Special club -samppanjan on aina tehnyt kerhoon kuuluva viljelijätuottaja (grower champagne).

      Champagnen alueella on 16 000 viljelijää, jotka yleensä myyvät rypäleensä isoille samppanjataloille, kuten Moët & Chandon. Samppanjatalot sekoittavat rypäleitä eri tarhoilta ja eri vuosilta säilyttääkseen tasalaatuisuuden ja samanlaisen maun vuodesta toiseen.

      Viljelijöistä pieni osa, vain alle 30, kuuluu Special Clubiin (Club Trésors de Champagne, perustettu 1971). Jäsenmäärä vaihtelee, mutta esimerkiksi Gaston Chiquet on perustajajäsen. Special club -samppanja tehdään vain parhaita vuosina ja parhaista rypäleistä. Ennen kaikkea sen tulee ilmentää kasvupaikkaansa, mitä suurten samppanjatalojen tuotteet eivät tee.

      Tässä ainutlaatuisessa samppanjassa on mahtava meininki. Kaikkea hyvää. Ei pyytele anteeksi. Rehevä, runsas, mutta myös elegantti. Moniulotteinen ja hyvinkin täydellinen samppanja merkittäviin hetkiin elämässä.
  • Proseccolle vaihtelua Sisiliasta

  • Tenute Lombardo Sualtezza 650 Brut
    • 3. Tenute Lombardo Sualtezza 650 Brut
    • Italia, Sisilia, IGP Terre Siciliane
    • 18.49 €
    • 89 pistettä Viinikartalla
    • Catarratto
    • vivahteikas & ryhdikäs
    • Sokeria 10.00 g/l
    • Myynnissä Alkossa. Tilausvalikoiman tuote.
    • Tullut myyntiin 2018
    • Trendi: tankkikäymismenetelmä
    • Pohjois-Italian Venetosta tuleva ja Glera-rypäleestä tehty prosecco on pitkään ollut trendikäs kuohuviini koko maailmassa. Proseccon pehmeä ja kepeä salaisuus piilee tankkikäymismenetelmässä.

      Toisin kuin samppanjamenetelmässä, proseccon kuplat eivät synny pullokäymisessä, vaan suuressa paineistetussa terästankissa. Menetelmä säilyttää hienosti hedelmäisyyden ja raikkauden, mutta ei toisaalta tuota kovin vivahteikkaita viinejä. Prosecco on ylivoimaisesti suosituin kuohuviini maailmassa.

      Prosecco syntyy nimenomaan valmistusmenetelmänsä kautta ja voimmekin ajatella, että itse menetelmä on trendikäs. Samaa menetelmää on käytetty tässä harvinaisessa sisilialaisessa kuohuviinissä, jonka Catarratto-rypäleet tulevat Keski-Sisilian ylängöltä. Tuottaja näkee paikallisilmastossa ja rypälelajikkeessa suuren potentiaalin.

      Maku onkin proseccotyylinen, mutta myös perusproseccoa tyylikkäämpi, ja hapokas sekä yllättävän vivahteikas. Kermaisen kuohun jälkeen mausta aukeaa proseccomaisen päärynäisyyden lisäksi kukkaisuutta, sitruksisuutta ja persikkaisuutta. Viini on loistava aperitiivina. Kokeile myös pikkusuolaisia ja tapaksia, kuten anjovisleipää.
  • Sokkotestimme voittanut Sauvignon Blanc Washingtonista

  • Substance Sb Sauvignon Blanc 2021
    • 4. Substance Sb Sauvignon Blanc 2021
    • Yhdysvallat, Washington, Columbia Valley
    • 22.99 €
    • 93 pistettä Viinikartalla
    • Sauvignon Blanc
    • pirteä & hedelmäinen
    • Sokeria 2.00 g/l
    • Myynnissä Alkossa. Tilausvalikoiman tuote.
    • Tullut myyntiin 2023
    • Trendi: hinta-laatu
    • Yhdysvalloista Washingtonin osavaltiosta tuleva Substance-viinisarja on kuuluisan Charles Smithin käsialaa. Smith toimi aiemmin Euroopassa dj:nä, mutta innostui kaverinsa kautta viineistä niin paljon, että rakensi vuosien kuluessa itselleen ja viineilleen kivikovan maineen. Muun maussa Suomessa supersuosittu Kungfu Girl Riesling on Smithin kehittämä viini.

      Smithin viineissä on taattua laatua myös edullisemmassa Substance-sarjassa, jonka Cabernet Sauvignon on ollut jo useamman vuoden ajan sokkotestien kärkisijoilla.

      Uudempana tulokkaana sarjassa on esitelty aromaattinen sauvignon blanc, joka ei petä. Maussa on karviaista, herukkaa, greippiä ja nokkosta oikeastaan rypäleelle hyvin tyypilliseen tapaan, mutta tasapainoisuus ja laatuleima tekevät viinistä erityisen kiinnostavan. Hintaryhmässään huippua.
  • Aromaattinen klassikkovalkoviini Piemontesta

  • Villa Sparina Gavi 2021
    • 5. Villa Sparina Gavi 2021
    • Italia, Piemonte, DOCG Gavi del comune di Gavi
    • 29.99 €
    • 95 pistettä Viinikartalla
    • Cortese
    • vivahteikas & ryhdikäs
    • Sokeria 1.00 g/l
    • Myynnissä Alkossa. Tilausvalikoiman tuote.
    • Tullut myyntiin 2022
    • Trendi: klassikko
    • Gavi tulee Piemonten eteläisistä osista läheltä Genovaa, jossa sitä tehdään 10 kunnan alueella. Vaikka gavi onkin piemontelainen viini, läheisen Ligurian ruokakulttuuri antaa Gavin alueelle vaikutuksensa. Gavi toimiikin erityisen hyvin läheisen meren antimien kanssa.

      Cortese-rypäleestä tehty gavi muistuttaa pinot grigiota, sauvignon blancia ja vermentinoa. Sitruksisen maun lisäksi tyypillisiä aromeja ovat omena, persikka, manteli ja merellinen mineraalisuus. Gavia sanotaan valkoviinien baroloksi, eikä se ole yhtään liioiteltua. Sopusointuisella ja -hintaisella gavilla on varsin arvostettu maine laatuviininä.

      Villa Sparina kuuluu gavien parhaimmistoon. Se onkin Alkon kallein gavi ja toisaalta myös halvin, jos tarjolla oleva puolikas pullo lasketaan. Villa sparina ilmentää gavin potentiaalia korkealaatuisella tavalla. Viini on maultaan pitkä ja vivahteikas sekä mausteinen. Hedelmäisyydestä löytyy keltaluumua, omenaa, persikkaa ja sitrusta. Tämä viiden tähden gavi on täydellinen simpukkapastan ja yleisesti äyriäisten viini.
  • Aromaattinen klassikkovalkoviini Espanjasta

  • Marqués de Riscal Organic Verdejo 2023
    • 6. Marqués de Riscal Organic Verdejo 2023
    • Espanja, Kastilia-León, DO Rueda
    • 16.03 €
    • 89 pistettä Viinikartalla
    • Verdejo
    • pirteä & hedelmäinen
    • Sokeria 0.00 g/l
    • Myynnissä Alkossa.
    • Tullut myyntiin 2017
    • Trendi: klassikko
    • Rueda sijaitsee lähellä Portugalia Kastilia-Leónin alueella. Se on alueen paras paikka tuottaa valkoviinejä, joita voi sanoa klassikoiksi, vaikka läheisten alueiden punaviinit ovatkin tunnetumpia. Mannermainen ilmasto, vaihteleva lämpötila, runsas auringonpaiste ja korkealla sijaitsevat tarhat tuottavat vivahteikkaita valkoviinejä. Alueen aromaattinen tyyli syntyy Verdejo-rypäleestä.

      Tässä luomu-verdejossa on keskitason hapokkuus, mikä antaa maulle ja hedelmäisyydelle (sitrusta, herukkaa, melonia) pehmeää pyöreyttä. Toisaalta maku on myös aromaattinen, mineraalinen ja yrttinen. Marqués de Riscalin 1970-luvulla kehittämä tyyli sopii loistavasti esimerkiksi kotimaisille ravuille ja tapaksille. Ruedan verdejo on mielestäni Espanjan parhaita valkoviinejä, joita voi nautiskella ympäri vuoden sellaisenaan tai ruoan kansssa.
  • Huikean hinta-laadun roseeviini Itävallasta

  • Stadlmann St Laurent Rosé 2023
    • 7. Stadlmann St Laurent Rosé 2023
    • Itävalta, Niederösterreich, Kabinettwein Niederösterreich
    • 15.00 €
    • 90 pistettä Viinikartalla
    • Sankt Laurent
    • Sokeria 1.00 g/l
    • Myynnissä Alkossa.
    • Tullut myyntiin 2013
    • Trendi: hinta-laatu
    • Listalle piti saada ainakin yksi loistava roseeviini, joten halusin nostaa tänne pitkäaikaisen suosikkini, jossa hinta ja laatu kohtaavat varsin houkuttelevalla tavalla.

      Tämä viini tulee Thermenregionista, joka sijaitsee pääkaupunki Wienistä lounaaseen. Alue on lämpimämpi ja kuivempi kuin Itävallan pohjoisemmat ja paremmin tunnetut valkoviinialueet. Thermenregion soveltuukin kepeiden punaviinien ja roseeviinien tuotantoon. Suosikki rypälelajike on tumma Pinot Noiria muistuttava Sankt Laurent, josta tämä roseeviini on tehty. Rypäle on suosittu myös Tsekeissä.

      Thermenregionin luomutarhoilta kerätyt rypäleet käyvät terästankissa ja viini kypsyy vielä sakan kanssa kolme kuukautta neutraaleissa puutynnyreissä. Täysin kuiva maku on melko neutraali, vähän kuin ujo roseeviini. Sokkona tätä voisi luulla valkoviiniksi.

      Pehmeä hedelmäisyys on makean marjaista, herukkaista, omenaista ja persikkaista, mutta myös sitruksista ja sitruunankuorista. Maussa on myös mausteisuutta ja suolaisen mineraalinen piirre, jotka viimeistelevät maun. Viiniä voikin ajatella laajasti gastronomiseksi kokonaisuudeksi, sillä viini maistuu roseeviineille ja valkoviineille sopivien ruokien kanssa. Melkein kaikki käy kasvisruoista kalaan, kanaan ja kotimaisiin rapuihin.
  • Kevyempi punaviini Saksasta

  • Karl May Pinot Noir 2022
    • 8. Karl May Pinot Noir 2022
    • Saksa, Rheinhessen, Qualitätswein Rheinhessen
    • 17.51 €
    • 89 pistettä Viinikartalla
    • Pinot Noir
    • marjaisa & raikas
    • Sokeria 0.00 g/l
    • Myynnissä Alkossa.
    • Tullut myyntiin 2017
    • Trendi: kevyempi, hapokkaampi punaviini
    • Sanotaan, että kepeämmät ja hapokkaammat punaviinit ovat trendikkäitä. Tämä näkyy erityisesti ravintoloissa, koska raikkaan hapokas punaviini on yleensä ruokaviininä toimivampi kuin erittäin täyteläinen ja roteva viini.

      Marjaisa ja raikas saksalainen pinot noir tunnetaan juuri tällaisista ominaisuuksista. Tämä Rheinhessenistä tuleva pinot noir on lisäksi laatuunsa nähden varsin edullinen ostos.

      Raikkaan punaviinimäinen maku on hedelmäisyydeltään makean marjainen ja hapokkaan karpaloinen. Mausta löytyy myös mausteisuutta, metsänpohjan hienoja vivahteita, orvokkia ja vaniljaa. Erittäin elegantti punaviini tähän hintaan. Viini sopii monipuolisesti eri ruoille, kuten grillatulle braatvurstille, lohelle, punajuurelle, riistalinnuille ja ylikypsälle possunniskalle.
  • Viiden tähden punaviini Syyriasta

  • Bargylus Rouge 2016
    • 9. Bargylus Rouge 2016
    • Syyria
    • 45.53 €
    • 95 pistettä Viinikartalla
    • Cabernet Sauvignon, Merlot, Syrah
    • roteva & voimakas
    • Sokeria 0.00 g/l
    • Myynnissä Alkossa. Tilausvalikoiman tuote.
    • Tullut myyntiin 2021
    • Trendi: ajankohtaisuus, Syyria
    • Syyriassa tapahtunut vallanvaihto on tehnyt Syyrian tilanteesta ajankohtaisen. Maassa riehunut sisällissota alkoi vuonna 2011 ja tuoreen matkustustiedotteen mukaan väkivaltaisuudet maassa jatkuvat edelleen. Sekasorto on koskettanut myös maan viinintuotantoa. Moni ei ehkä uskoisi, mutta kaiken tämän keskellä maassa on tehty viinejä. Ja vieläpä viiden tähden arvoisesti.

      Domaine de Bargylus on Syyrian ainoa kaupallinen viinitalo. Se sijaitsee Latakian kaupungin lähellä Välimeren tuntumassa. Saaden perheen ortodoksitaustaisilla viinintekijöillä ei ole ollut asiaa maahan moneen vuoteen. He johtavatkin toimintaa Libanonin puolelta etäyhteydellä. Rypälenäytteitä lähetään taksilla rajan yli analysoitavaksi. Vuonna 2003 perustettu tarha tuottaa 50 000 pulloa vuodessa. Bargylys Rouge on ranskalaistyyppinen rypäleblendi, jota viiniasiantuntija Jancis Robinson on sanonut "itäisen Välimeren parhaaksi viiniksi". Sitä saa myös Alkosta tilaamalla, ainakin vielä tämän jutun kirjoitushetkellä.

      Tuoksussa luumua, mokkaa ja alkoholia. Hedelmäisyys on kirsikkaista, mustaherukkaista ja luumuista. Hieman purevat tanniinit antavat viinille poikkeuksellisen jäntevän rakenteen. Tämä upea ja suuri viini on maailman tilanteen vuoksi ajankohtainen.
  • Klassikkopunaviini Kaliforniasta

  • Kendall Jackson Vintners Reserve Zinfandel 2022
    • 10. Kendall Jackson Vintners Reserve Zinfandel 2022
    • Yhdysvallat, Kalifornia, Mendocino County
    • 29.01 €
    • 90 pistettä Viinikartalla
    • Zinfandel
    • vivahteikas & kehittynyt
    • Sokeria 4.00 g/l
    • Myynnissä Alkossa. Tilausvalikoiman tuote.
    • Tullut myyntiin 2020
    • Trendi: premium, hinta-laatu, klassikko
    • Zinfandel (tai Primitivo) tunnetaan Suomessa parhaiten edullisemman pään helposti kulauteltavista suklaisen mokkaisista punaviineistä, jotka tulevat Italian Apuliasta tai Kaliforniasta. Muualta maailmasta zinejä ei juuri löydy.

      Vähän kalliimpaan ziniin kannattaa satsata, sillä yli 20 euron hintaluokassa zineistäkin alkaa löytyä kuivempia ja todella hienoja viinejä, joissa on vivahteikkuutta ja eleganssia. North Coastilta aivan Kalifornian viinialueiden pohjoisosista tuleva Kendall Jacksonin valmistama punaviini kuuluu Kalifornian vähän parempiin zineihin, mutta on silti helposti lähestyttävä.

      Sävyltään sinipunainen viini on hedelmävetoinen ja alkoholiltaan lihaisa. Hedelmäisyys antaa karhunvatukkaa, vadelmaa, mansikkaa, tummia marjoja ja luumua. Hieno setrinen tammisuus kannattelee läpi maun. Tyylikäs kokonaisuus on uskottava ja parasta Kaliforniaa.
  • Ympäristötietoisesti tuotettu alkuviini Australiasta

  • Kalleske Zeitgeist Shiraz 2023
    • 11. Kalleske Zeitgeist Shiraz 2023
    • Australia, South Australia, Barossa Valley
    • 23.52 €
    • 89 pistettä Viinikartalla
    • Shiraz
    • mehevä & hilloinen
    • Myynnissä Alkossa.
    • Tullut myyntiin 2021
    • Trendi: ekologisuus, luomu
    • Australiassa Barossa Valleyssa toimiva Kalleske on täysin biodynaamisuuteen hurahtanut. Ja Kalleske uskaltaa sanoa sen ääneen. Biodynaamisuudella tarkoitetaan Rudolf Steinerin, itävaltalaisen mystikon, vuonna 1924 kehittelemää luomuplus-viljelykonseptia, joka perustuu osin astrologiaan ja taikauskoon. Tämän viinin nimikin "Zeitgeist" viittaa Steinerille tuttuuun käsitteeseen aikakauden hengestä, joka Steinerilla tarkoitti henkiolentoa, joka ohjaa ihmisen evoluutiota.

      Kalleske sanoo uskovansa biodynaamisuuteen sataprosenttisesti. Vaikka oppi olisikin suurta hölynpölyä, suuri sydän ohjaa viinintekoa. Lopputulos ratkaisee.

      Zeitgeist on kaikkea. Se on luomuviini, biodynaaminen, vegaaninen, sulfiititon (ts. ei lisättyä sulfiittia) ja suodattamaton alkuviini. Tuoksussa on lakritsia ja multaa. Paahteinen maku tuo lakritsia esille pippurisella nuotilla. Hedelmäisyydessä on kirsikkaa ja tummia marjoja. Vaikka kokonaisuus on juureva ja maalaismainen, maku on natuviiniksi yllättävän puhdaspiirteinen. Paras maistamani natuviini pitkään aikaan. Tästä kannattaa aloittaa kategoriaan tutustuminen.
  • Portviinimäinen Cape Tawny huippuedullisesti

  • KWV Classic Collection Cape Tawny
    • 12. KWV Classic Collection Cape Tawny
    • Etelä-Afrikka, WO Western Cape
    • 15.78 €
    • 92 pistettä Viinikartalla
    • Tinta Barocca, Cinsaut, Souzão
    • Sokeria 165.00 g/l
    • Myynnissä Alkossa.
    • Tullut myyntiin 2015
    • Trendi: hinta-laatu
    • Väkevöidyt viinit maistuvat etenkin juhlapyhinä jouluisin ja pääsiäisenä. Portviini on tässä kategoriassa varmasti suosituin. Hyvin samanlaisen kokemuksen saa myös tästä eteläafrikkalaisesta väkevöidystä viinistä, jonka hinta on todella kukkaroystävällinen. Viini, joka on tehty osin portugalilaisista rypälelajikkeista, on kypsynyt jopa 10 vuotta tammitynnyreissä. Sokeria on reilusti, 165 grammaa litrassa.

      Värisävy on tawnyn tyyliin kellanruskea. Tuoksussa on luumuisuutta, kuivattua taatelia, tupakkalaatikkoa ja kahvia. Tynnyrikypsytyksen aikana makuun kehittyy kuivatun hedelmäisiä, karamellisia ja pähkinäisiä aromeja. Täyteläinen maku, jota tasapainottaa hedelmäinen hapokkuus. Upea ja huippuhalpa jälkiruokaviini suklaalle, sinihomejuustolle ja pashalle.
Teksti:


Lue myös uusimmat jutut: