Ravustuskausi alkaa 21.7. klo 12 ja päättyy 31.10. Suomessa ja Euroopassa alkuperäinen jokirapukanta kärsi suuresti jo 1800-luvun lopulla rapuruton runtelemana ja saaliit ovat edelleen pieniä. Pohjois-Amerikasta tuotu ja 1960-luvulta asti istutettu täplärapu sietää rapuruttoa, mutta on vaara, että alkuperäislaji katoaa. Täpläravut kantavat rapuruttoa ja se leviää vesistöstä toiseen mm. pyydyksissä. Pyydykset tulisikin aina desinfioida esimerkiksi saunassa, jos niitä käytetään toisessa vesistössä.
Ravut keitetään vedessä, johon on lisätty ainakin suolaa ja kruunutilliä sekä joskus sokeria ja olutta. Ravut asetellaan tarjolle kekoon pyrstöt sisäänpäin. Ravut nautitaan sellaisenaan tai voidellun paahtoleivän päällä. Ravuissa ei ole paljon syötävää, mutta ovat maultaan suurta herkkua. Rapujuomissa viinit ovat selvästi korvanneet väkevät, mutta toki väkevillä on oma perinteinen merkityksensä varsinkin rapujuhlien laulujen kanssa, "Helan går!".
Viinikartan viinisuositukset ravuille löydät tältä sivulta. Keräsimme tälle sivulle kaikki rapuihin liittyvät vinkkimme ja artikkelimme. Alta löydät viinisuosituslistauksia, artikkeleita sekä täsmäsuosituksia kuvateksteissä.
Ravut keitetään vedessä, johon on lisätty ainakin suolaa ja kruunutilliä sekä joskus sokeria ja olutta. Ravut asetellaan tarjolle kekoon pyrstöt sisäänpäin. Ravut nautitaan sellaisenaan tai voidellun paahtoleivän päällä. Ravuissa ei ole paljon syötävää, mutta ovat maultaan suurta herkkua. Rapujuomissa viinit ovat selvästi korvanneet väkevät, mutta toki väkevillä on oma perinteinen merkityksensä varsinkin rapujuhlien laulujen kanssa, "Helan går!".
Viinikartan viinisuositukset ravuille löydät tältä sivulta. Keräsimme tälle sivulle kaikki rapuihin liittyvät vinkkimme ja artikkelimme. Alta löydät viinisuosituslistauksia, artikkeleita sekä täsmäsuosituksia kuvateksteissä.
Viinikartan rapuviinisuositukset

Rapujuhlissa juodaan usein viinaa, akvaviittia tai olutta. Snapsi nostetaan pyrstölle ja laulukin raikaa. Olimme mukana rapujuhlissa, jossa kauniisti katetusta pöydästä löytyi kaikki tarvittava ja juomana tarjoiltiin mm. saksalaista rieslingiä 'Von Unserm' Rheingau Riesling Trocken (16,99€)
- Listaukset rapuviineistä
Klassiset rapuviinit Ranskasta
- Sauvignon Blanc on varma rapuviini
Saksalaiset kuivat rieslingit
Alsacen kuivat rieslingit
Espanjan Ruedan viinit
Itävallan Grüner Veltliner
Samppanjat ravuille
- Alkon äyriäisjuomat
- Ruoka & viini
Keitetyt ravut
- Artikkelit rapuviineistä
Hummerihodari (2021)
Anakena - rapuviini muovipullossa (2021)
Wolf Blass Gold Label Riesling (2020)
Leyda Garuma Sauvignon Blanc (2020)
Nederburg Sauvignon Blanc (2020)
Marieta Albariño (2020)
Leyda Riesling (2020)
Matua Sauvignon Blanc (2020)
Rheingau Riesling Remastered (2020)
Laroche Chablis (2020)
Costa y Pampa Sauvignon Blanc (2020)
Von Winning Sauvignon Blanc (2020)
- Rapujuhlat (2018)
Chenin Blanc ravuille (2018)
Burgundin valkoviinit (2018)
Toast Skagen ja kuohuviini (2017)
- 20 ravuille sopivaa viiniä (2017)
Burgundin valkoviinit (2016)
- Rapuviinit vertailussa (2013)

Ravut aseteltuna pyrstöt sisäänpäin. Jos syöjiä on paljon, sokkotestissämmekin voittanutta (pulloversio) Uuden-Seelannin Sauvignon Blancia saa myös laatikossa Matua Sauvignon Blanc (24.99€ / 1.5 litraa). Viini valittiin myös Vuoden Viinit 2016 -kilpailussa parhaaksi hanavalkoviiniksi.

Ensimmäisenä huomio keskittyy mahtaviin saksiin. Sakset irrotetaan ensin ja niistä imetään mehu ja syödään liha. Tässä vaiheessa on hyvä maistaa valkoviiniä. Sopiva rapuviini on myös miedommasta tyylistä pitäville Sylvaner, raikkaan kepeä, neutraali ja mineraalinen valkoviini: Gustave Lorentz Sylvaner Réserve (11,20€)

Yksittäisessä ravussa ei ole paljon syötävää, mutta syöminen on hauskaa puuhaa, jossa monivaiheisen syömisprosessin saalis on niin herkullista. Loiren valkoviinit ovat klassisia rapuviinejä. Edullisempi Loiren Sauvignon Blanc on Petit Bourgeois Sauvignon Blanc (13,49€)

Rapuja altaassa. Myös tyylikään aromikkaat kuohuviinit sopivat ravuille. Kokeile Viini-lehden valitsemaa vuoden kuohuviiniä Stift Klosterneuburg Mathäi Brut (16,99€)
Teksti:
Janne Putkonen
Janne Putkonen
Lue myös uusimmat jutut:
Uutuuskuohuva popikonilta
Kylie Minogue Rosé Prosecco
Bordeaux ja Saint-Émilion
Kokemuksia automatkasta Ranskaan. Juttusarjan 5. osa.
Paras pinot noir hanapakkauksessa
Undurraga Sibaris Pinot Noir
Valkoviini cava-rypäleestä
Xarel-lo taipuu hienosti myös valkoviiniksi.
Ramos Elegant White
Laadukas portugalilainen hanapakkauksessa
Bergerac ja Monbazillac
Kokemuksia automatkasta Ranskaan. 4. osa
Tania hanapakkaus
Valkoviini, johon voi laittaa jääpaloja
VIDEO: Viiniharrastajan retkieväät
Retkeilyä voi harrastaa myös ruoka-ja viinilähtöisesti.
Automatka Cahorsin Malbec-alueelle
3. osa juttusarjasta Autolla Ranskan viinialueille
Kokemuksia automatkasta Sancerren viinialueelle
2. osa juttusarjasta Autolla Ranskan viinialueille
Santiago 1541 Sauvignon Blanc Riesling
Viinisarjan uusin tulokas 2023
Petit Bourgeois Pinot Noir Rosé
Herkullinen kesärosé Loiresta
Smoking Loon Chardonnay ja kuhaa hollandaise
Tässä chardonnayssa tammea ei ole käytetty lainkaan.
Ei voimassa olevaa hakua. Tee haku hakulomakkeella