Kaikki maat › Saksa (1636)

Saksa on yhdeksänneksi suurin viinintuottaja maailmassa. Saksassa tehdään kaikentyyppisiä viinejä, mutta erityisesti hapokkaita valkoviinejä. Saksalaiset valkoviinit ovat parantaneet laatuaan huippuviinien suuntaan, sillä maalla oli pitkään halvan ja puolimakean valkoviinin tuottajan maine. Riesling on tyypillisin valkoinen rypäle ja Spätburgunder punainen. Viinejä tehdään suurten jokien varsilla, joita ovat esimerkiksi Rein ja Mosel. Saksa on tunnettu myös hyvistä oluistaan. Oktoberfest Münchenissä on tunnettu olutfestivaali, johon osallistuu vuosittain miljoonia ihmisiä.

Saksalaisia valkoviinejä
Saksa on tunnettu etenkin rieslingistään, mutta maassa tehdään huikeita valkoviinejä monista eri rypäleistä.

Tuoteryhmät

Valkoviinit ja oluet ovat Saksan eniten edustetut tuoteryhmät. Myös punaviinejä ja kuohuviinejä kannattaa kokeilla, joista löytyy aina vaan parempia viinejä. Viinintuotanto on keskittynyt maan lounais- ja eteläosiin. Pohjoisempana alkaa olla liian kylmä rypäleille.



Rypäleet

Alkon valikoimasta 10 viime vuoden ajalta Saksan viineistä löytyy yli 40 erilaista rypälelajiketta, joista valkoviinirypäle Riesling on ylivoimaisesti suosituin. Riesling on Saksan oma rypäle ja muutenkin tuotanto painottuu valkoviineihin.

Punaviinirypäleistä suosituimmat ovat

  • Pinot Noir / Spätburgunder
  • Dornfelder
  • Cabernet Sauvignon
  • Merlot

Valkoisista rypäleistä suosituimmat ovat

  • Riesling
  • Silvaner
  • Rivaner
  • Müller-Thurgau
  • Weissburgunder

Lajikeviinit eli yhdestä rypäleestä tehdyt viinit ovat pääasiassa rypäleistä

  • Riesling
  • Pinot Noir / Spätburgunder
  • Silvaner
  • Weissburgunder
  • Chardonnay


Tuotteeet ja tuottajat

Alkon valikoimassa 10 viime vuoden ajalta on Saksasta viinejä 350 tuottajalta.

Eniten tuotteita on tuottajilta

  • Reh Kendermann
  • Dr. Loosen
  • Henkell & Co Sektkellerei
  • Weinkellerei Hechtsheim
  • Markus Molitor
  • Moselland

Parhaita pisteitä ovat viineistään keränneet

  • Dautel
  • Von Winning
  • Alexandre Laible
  • Ratzenberger
  • Schloss Johannisberg
  • Raumland
  • Domdechant Werner
  • Dr. Loosen
  • Hessische Staatsweingüter Kloster Eberbach
  • Schloss Vollrads
  • Barth
  • Weingut Philipp Kuhn


Kiinnostavia viinejä


Suositellut artikkelit ja ruoka

Moni tuntee saksalaisen rieslingin ja ehkä spätburgunderinkin, mutta kuohuviinit ovat jääneet sivurooliin. Raumland kuitenkin osoittaaa, että maassa tehdään samppajatasoisia kuohuviinejä. Lue juttu


Saksa on tunnettu etenkin makkaroistaan, kuten bratwurstista sekä hapankaalista. Myös parsa on suosittua. Perinteiset ruuat ovat samankaltaisia kuin Itävallassa eli makkaroiden lisäksi tuhdit liharuuat maistuvat. Perunaa ja nuudelia tarjotaan lisukkeena. Useimmille saksalaisille ruuille sopii saksalainen olut, mutta toisaalta riesling on monikäyttöinen ja pärjää jopa makkaroiden makumaailmassa. Saksalaiset punaviinit ovat useimmiten Pinot Noirista eli Spätburgunderista.




Viinialueet

Saksan pääalueet
Maps by Free Vector Maps
1. Baden
2. Franken
3. Mosel
4. Nahe
5. Pfalz
6. Rheingau
7. Rheinhessen


Tuoteryhmät viinialueittain