20.12.2015 PÄIVITETTY 4.12.2021
20 väkevää viiniä jouluun
Väkevät viinit ovat viinejä, joihin on lisätty etanolia, esimerkiksi viinistä tislattua brandya, jotta alkoholipitoisuus nousee ja viini väkevöityy. Vaikka lisätyn alkoholin ideana on ollut säilyttää viiniä paremmin, liittyy sen merkitys nykyään viinin makuun.
Alkoholi tuo ryhtiä, lämpöä ja rakennetta. Se voi myös valmistusprosessin vaiheissa saada aikaan aromeita, joita ei muuten syntyisi. Väkevissä viineissä prosentteja on 15 - 22%. Lopputuloksen makeus riippuu siitä, missä vaiheessa alkoholi lisätään, sillä se lopettaa hiivojen toiminnan eli sokerien muuttamisen alkoholiksi. Aikaisessa käymisvaiheessa lisätty alkoholi tuottaa makeamman viinin.
Makeat väkevät viinit ovat ihanteellisia jälkiruokaviinejä ja joulun aikaan ne tuovat tunnelmaa jälkiruokien, juustojen ja suklaan seurassa. Mukana on myös kuivia väkeviä viinejä, jotka menevät aperitiivina, alkupaloilla tai pehmenevät juustojen seurassa. Väkeviä viinejä voi nautiskella myös sellaisenaan ruokailun jälkeen digestiivinä.
Keräsimme 20 esimerkkiä väkevistä viineistä. Katso listalta, mikä sinulle maistuisi ja kokeile rohkeasti.
Tummanpunainen, tanniininen ja makea banyuls on suklaan erityisen hyvä ystävä. Jo 1000 vuotta samalla menetelmällä valmistettu maailman vanhin viini on rusinainen, viikunainen ja suklainen. Nauti suklaan tai taatelikakun seurassa. Tai sellaisenaan. 2. St. John Commandaria Kypros 19.24 € Sokeria 215.00 g/l Mahonginruskea, makea, rusinainen, viikunainen, hennon pähkinäinen, kevyen suklainen Myynnissä Alkossa Kuivattuja hedelmiä, teetä ja kukkaisuutta. Suosittu viini hedelmäkakulle. 3. Torres Floralis Moscatel Oro Espanja 13.04 € Sokeria 191.00 g/l Muscat of Alexandria Meripihkanruskea, makea, sitruksinen, appelsiininkuorinen, rusinainen, hunajainen, kevyen kukkainen, teemäinen Myynnissä Alkossa Marsala kehitettiin 1700-luvulla. Rusinaa ja aprikoosia. Sopii tiramisulle ja juustoille. 4. Martinez Marsala Superiore Riserva Dolce Italia 11.06 € Sokeria 112.00 g/l Grillo, Damaschino, Inzolia Kuparinruskea, makea, viikunainen, aprikoosinen, taatelinen, keltarusinainen, hennon pähkinäinen, pitkä Myynnissä Alkossa Etelä-Afrikan "portviinin" maku on täynnä kuivattuja hedelmiä. 5. KWV Classic Collection Cape Tawny Etelä-Afrikka 15.89 € Sokeria 165.00 g/l Tinta Barocca, Cinsaut, Souzão Mahonginruskea, makea, sitrusmarmeladinen, rusinainen, kevyen mokkainen, paahteinen Myynnissä Alkossa Ehtoollisviini malagassa on makeutta ja hengellistä ulottuvuutta. 6. Sol de Málaga Espanja 18.57 € Sokeria 157.00 g/l Pedro Ximénez Tummanruskea, makea, hedelmäinen, kuivatun luumuinen, hennon paahteinen Myynnissä Alkossa 1800-luvulla kehitetty appelsiini- ja hunaja-arominen Bordeaux'n Lillet on suosittu etenkin New Yorkissa. Aperitiiviksi. 7. Lillet Ranska 23.60 € Sokeria 90.00 g/l Kullankeltainen, makea, hedelmäinen, appelsiininkuorinen, katkeroinen Myynnissä Alkossa Tilausvalikoiman tuote. Extra-makea Pedro Ximénez -sherry nautiskeluun. Melkein siirappia. 8. Lustau San Emilio Pedro Ximénez Sherry Espanja 21.99 € Sokeria 418.00 g/l Pedro Ximénez Mahonginruskea, makea, taatelinen, luumuhilloinen, uuniomenainen, rusinainen, kevyen teemäinen, pitkä Myynnissä Alkossa Kuiva Palo Cortado -tyypin sherry aperitiiviksi. 9. Lustau Peninsula Palo Cortado Sherry Espanja 18.41 € Sokeria 3.00 g/l Meripihkanruskea, kuiva, kuivatun taatelinen, suolaheinäinen, hennon sitruunankuorinen, pähkinäinen, kevyen mantelinen, tasapainoinen Myynnissä Alkossa Kuiva ja vaalea Fino-sherry alkupalapöytään (tapasviini). 10. Tío Pepe Fino Sherry Espanja 16.54 € Sokeria 0.00 g/l Palomino Viherkeltainen, kuiva, sitruksinen, mantelinen, kevyen omenainen, suolaheinäinen, hennon paahteinen Myynnissä Alkossa Kuiva Amontillado-tyypin sherry vahvoille juustoille. Kuiva ja pähkinäinen Manzanilla-tyypin sherry aperitiiviksi. 12. Osborne Manzanilla Sherry Espanja 9.50 € Sokeria 0.00 g/l Palomino Vaaleankeltainen, kuiva, keltaomenainen, suolaheinäinen, pähkinäinen, mantelinen, aromikas Myynnissä Alkossa Puolimakea Oloroso-tyypin sherry pipareille ja sinihomejuustolle. 13. Valdespino Oloroso Blend Medium Sherry Espanja 19.60 € Sokeria 64.00 g/l Palomino, Pedro Ximénez Kahvinruskea, puolimakea, viikunainen, paahteinen, hennon suklainen, kevyen pähkinäinen Myynnissä Alkossa Makea Cream-sherry on sekoite ja sopii jälkiruoille, kuten esimerkiksi hedelmäkakulle. 14. Harveys Bristol Cream Sherry Espanja 21.84 € Sokeria 134.00 g/l Palomino, Pedro Ximénez Ruskea, makea, rusinainen, kevyen viikunainen, suklainen, mantelinen Myynnissä Alkossa Jouluinen madeira-viini on makea, viikunainen ja sekametelisoppainen. 15. Justino's Malvasia 10 Years Old Madeira Portugali 25.16 € Sokeria 114.00 g/l Mahonginruskea, makea, viikunainen, kuivatun aprikoosinen, pomeranssinen, kevyen pähkinäinen, vivahteikas, pitkä Myynnissä Alkossa Makea Santa Luzia -madeira yhdistää aromeissaan taatelit ja luumut. 16. Blandy's Santa Luzia Madeira Portugali 13.05 € Sokeria 129.00 g/l Tinta Negra Ruskea, makea, taatelinen, luumuhilloinen, hedelmäinen, mausteinen, lämmin Myynnissä Alkossa Tummanpunainen LBV-portviini suklaajälkkäreille. 17. Graham's Late Bottled Vintage Port 2020 Portugali 25.98 € Sokeria 111.00 g/l Touriga Nacional, Touriga Francesa, Tinta Barroca, Tinta Roriz, Tinto Cão Tummanpunainen, makea, tumman kirsikkainen, mustikkahilloinen, hennon maitosuklainen, kevyen mausteinen, lämmin Myynnissä Alkossa Tummanpunainen ja makea Ruby-portviini jälkiruoille ja juustoille. 18. Niepoort Ruby Port Portugali 20.60 € Sokeria 106.00 g/l Tummanpunainen, makea, kirsikkainen, viikunahilloinen, boysenmarjainen, tasapainoinen, lämmin Myynnissä Alkossa Vivahteikas ja hienostunut Tawny-portviini juustoille. 19. Burmester 20 Year Old Tawny Port Portugali 27.67 € Sokeria 118.00 g/l Touriga Franca, Tinta Amarela, Touriga Nacional, Souzão, Tinta Barroca, Tinta Roriz Kuparinruskea, makea, pähkinäinen, viikunainen, rusinainen, umaminen, hennon mausteinen, pitkä Myynnissä Alkossa Jouluinen portviini valkoisista rypäleistä. Jälkkäreille, miedoille juustoille ja nautiskeluun sekä portoniciin. 20. Krohn Lágrima Fine White Port Portugali 22.08 € Sokeria 143.00 g/l Kullankeltainen, makea, sitrusmarmeladinen, aprikoosinen, kevyen viikunainen, mausteinen, tasapainoinen Myynnissä Alkossa