Joulun 2016 laatupinotit sokkotestissä

       
Jouluun sopiva punaviini on Pinot Noir -rypäleestä, sillä pinotin kevyempi tyyli sopii kinkulle ja tarvittaessa kaloillekin, joten sitä voi ajatella läpi aterian -viiniksi. Pinot Noirin marjainen ja usein vahva ja monipuolinen aromimaailma menee myös hyvin yhteen joulun makujen kanssa. Aloitimme joulun pinot noirien testaamisen kuuden punaviinin sokkotestillä. Puolet viineistä oli uudesta maailmasta ja puolet vanhasta. Emme tienneet viineistä mitään muuta kuin rypäleen ja että kyse oli uuden ja vanhan maailman taistelusta. Viinit testattiin sokkona yhdeksän maistajan voimin ja totesimme, että viinit olivat pääsääntöisesti oikein mainioita. Ja viinit olivat lisäksi yllättävän erilaisia. Viinit olivat Chilestä, Itävallasta, Saksasta, Uudesta-Seelannista ja Yhdysvalloista ja hinnoiltaan 17-50 €. Vertailussa yksi oli ylitse muiden ja tällä kertaa voittaja ei ollut yllätys.


    Ylivoimainen, lahjaviini

    Parasta Etelä-Amerikasta

  • Cono Sur Ocio 2013
    • 1. Cono Sur Ocio 2013
    • Chile, Casablanca, Valle de Casablanca
    • 49.90 €
    • 95 pistettä Viinikartalla
    • Pinot Noir
    • Myynnissä Alkossa.
    • Tasting pisteet: 19/27p
    • 4 ykkössijaa (9 maistajaa)
    • Ocio oli ylitse muiden. Hiukan pohdittiin kuinka pinotnoirmainen tämä viini oikein on? Onko se lainkaan tyypillinen tämän rypäleen viini? Oli tai ei, joka tapauksessa kyse on loistavasti viinistä, parasta, mitä Chile ja koko Etelä-Amerikka tarjoaa. Jos Ocio ei ole vielä klassikko, niin ainakin siksi se on hetki hetkeltä muotoutumassa. Ocio on täyteläinen ja tanniininen, mitä pinotit useimmiten eivät ole. Kirsikoiden lisäksi siinä on tammisuutta, mm. paahdettua kahvia. Pehmeän lihaisa tyyli on hyvin balanssissa. Taustalla häämöttelee moniulotteisia aromeja lehtikasan miellyttävän orgaanisista tuoksuista aina makeisiin uunijuureksiin. Tämä sopii annettavaksi lahjaksi jouluna. Alkon hintaa halvemmalla Ocion saa laivalta, esim. Tallink Silja 36,50 €.
  • Moniulotteinen itävaltalainen

  • Willi Opitz Pinot Noir Reserve  2011
    • 2. Willi Opitz Pinot Noir Reserve 2011
    • Itävalta
    • 19.98 €
    • Myynnissä Alkossa. Tilausvalikoiman tuote.
    • Tasting pisteet: 10/27p
    • 2 ykkössijaa
    • Kirjoitin tuoksuun jo huikean kirjon aromeja: talli, tilli, maa, marja ja havu. Tässä on jotain burgundilaista tyyliä. Maussakin on vihreitä sävyjä, kuten pureskelisi tillin vartta. Väkevyttä! Hedelmäisyys vähäisempää, hapokkuus kuivempaa. Tanniinitkin tuntuvat. Taustalla on tupakkaa ja mausteita. Myös kukkaa - jasmiinia. Monet aromit alkavat avautua toisella maistelukerralla. Selkeä ruokaviini esimerkiksi sorsalle.
  • Kirpeän kukkainen saksalainen

  • Müller-Catoir Haardt Spätburgunder 2013
    • 3. Müller-Catoir Haardt Spätburgunder 2013
    • Saksa, Qualitätswein Pfalz
    • 19.64 €
    • 86 pistettä Viinikartalla
    • Spätburgunder
    • Myynnissä Alkossa.
    • Tasting pisteet: 10/27p
    • 2 ykkössijaa
    • Tämä Pfalzin viini tuli jo kerran haukuttua, koska siitä ei silloin juuri löytynyt Pinot Noirin (Spätburgunder) ominaisuuksia. Nyt sokkona viinillä oli kuitenkin aika hyvä alku, mikä siivitti sen kolmanteen sijaan. Itse laitoin lopulta viidenneksi. Tuoksu alkaa aika vahvana, marjaisena ja syksyn lehtiä. Tuoksussa on myös muita monipuolisia ja maamaisia piirteitä. Jännän kirpeä maku - kukkaa. Hedelmissä on villikirsikkaa ja taustalla on puumaisuutta. Ei kovin monimuotoinen maku kuitenkaan ja kuivakka lopetus. Jäi ristiriitainen fiilis, sillä tässä maistelussa viini aloitti hyvin, mutta päättyi osin lättänään fiilikseen. Varmempiakin tapauksia on, joten vain kokeilunhaluisille voimme tätä suositella.
  • Vaniljaa, suklaata

    Kalifornian kosiskeleva tyyli

  • Robert Mondavi Private Selection Pinot Noir 2013
    • 4. Robert Mondavi Private Selection Pinot Noir 2013
    • Yhdysvallat, Kalifornia, California
    • 17.99 €
    • Myynnissä Alkossa. Tilausvalikoiman tuote.
    • Tasting pisteet: 8/27p
    • 0 ykkössijaa
    • Tämän tunnistaa helposti uuden maailman tyyliksi, koska aromeista löytyy vaniljaa, suklaata ja banaanilakritsia. Pinot Noirin marjaisuutta on myös vadelman, mansikan ja kirsikan muodossa. Suklaiset piirteet tuovat mieleen myös kahvin ja tyyliä voisi sillä perusteella veikata eteläafrikkaan. Toisaalta vaniljaisuus viittaa amerikkalaiseen tammeen ja ehkä Kalifornian pinottiin. Ja Kalifornin suosituksi pinotiksi tämä viini lopulta paljastuikin. Jouluna nautiskeluun glögin sijaan.
  • Mehukas pinot Uudesta-Seelannista

  • Jackson Estate Vintage Widow Pinot Noir 2013
    • 5. Jackson Estate Vintage Widow Pinot Noir 2013
    • Uusi-Seelanti, Marlborough
    • 24.90 €
    • 96 pistettä Viinikartalla
    • Pinot Noir
    • Myynnissä Alkossa.
    • Tasting pisteet: 7/27p
    • 0 ykkössijaa
    • Tässä pinotissa on marjaa, mehukkuutta ja herkullista hapokkuutta. Selkeämpi tyyli, joka on raikas ja aika pitkä. Makeaa kirsikkaa, paljon hedelmää. Hyvin suunmyötäinen. Selkeä rakenne ja tasapaino. Joulupöytään valitsisin itse tämän.
  • Tasainen saksalainen

  • Becker Family Pinot Noir 2012
    • 6. Becker Family Pinot Noir 2012
    • Saksa, Qualitätswein Pfalz
    • 16.84 €
    • 92 pistettä Viinikartalla
    • Pinot Noir
    • Myynnissä Alkossa.
    • Tasting pisteet: 0/27p
    • 0 ykkössijaa
    • Palaamme Saksaan. Tuoksussa on ohuelti marjaa. Tasainen maku, joka on lihallinen rakenteeltaan. Marjaisuutta. Happoa kohtalaisesti. Aika hyvä tämäkin on, joskin hieman lyhyt ja monipuolisuus ei niin ulottuva kuin muissa viineissä. Silti tasapainoinen viini moneen käyttötarkoitukseen, yleisesti jouluruoille.


Kirjoittaja:

Lue myös uusimmat jutut: