Joulutortut viinisuositus
Tälle ruualle sopii Astin pirskahteleva viini
Ruuan ainekset, joihin viinisuositus perustuu
- Kananmuna
- Luumuhillo
- Tomusokeri
- Vehnäjauho
- Voi
Joulutortut
Joulutorttuja tehdään pääasiallisesti Suomessa. Tähden muotoon tehdyt tortut ovat tähtitorttuja. Voitaikinan sisään laitetaan luumuhilloa ja tortut voidellaan munalla. Paistamisen jäkeen torttujen päälle voidaan ripotella tomusokeria. Joulutorttuja ei kannata tarjota raskaan jouluaterian päätteeksi, sillä ne ovat rasvaisina siihen hetkeen turhan tuhtia tavaraa. Parempi aika on myöhemmin illalla tai esimerkiksi iltapäivällä ulkoilun jälkeen joulun pyhinä glögin kanssa.
Viinisuositukset
Mikä onkaan jouluperinteesi torttujen kanssa, suosittelemme myös kokeilemaan viiniä tortuille. Meidän mielestämme torttujen rasvaisuus kaipaa vastapainoksi raikkaan pirskahtelevaa, mutta tietysti makeaa, viiniä. Periaate on sama kuin munkki ja sima -yhdistelmässä. Ja hiilihapoista on pelkkää hyötyä. Menemme Italiaan Piemonteen, josta löytyy Astin alueen pari mielenkiintoista ehdokasta. Makea kuohuviini, joka on kuin limpparia joulutorttujen kanssa. Kuohuviinistä löytyy pääryynää sekä jouluista aprikoosia ja rusinaa. Ja hiilihapot leikkaavat hyvin tortun rasvaisuuden. Makeus taas komppaa luumuhillon ja tomusokerin kanssa. Aivan täydellistä. Makea jälkiruokaviini Moscato d'Asti on aromeiltaan samaa tyyliä ja ihastuttavan pirskahteleva keväisen oloinen viini. Se on samalla tavalla kevyen kukkainenkin, kuten kuohuviini. Kukkaisuus tulee käytetystä Moscato-rypälelajikkeesta. Moscato-jälkiruokaviinissä on myös se hyvä puoli, että matalan alkoholipitoisuuden vuoksi se sopii hienosti myös iltapäivän tee-hetkiin.

Tosti Asti Dolce
- Italia, kuohuviinit
- Rypäleet: Moscato d'Asti, Moscato
- Makutyyppi: lempeä & makeahko
- Vaaleankeltainen, makea, keskihapokas, makean persikkainen, litsiluumuinen, kukkainen
- Sokeria: 120.00 g/l
- 12.85€
- Pisteet: 83
- Myynnissä Alkossa.
Näytä samankaltaiset
Kuva | Maa | Viini | Tyyppi | Makutyyppi | Rypäle | Hinta | Laatu |
---|

Canti Moscato d'Asti 2021
- Italia, valkoviinit
- Rypäleet: Moscato
- Makea, persikkainen, hunajameloninen, kukkainen
- Sokeria: 120.00 g/l
- 9.98€
- Pisteet:
- Poistunut Alkon valikoimasta Tilausvalikoiman tuote.
Näytä samankaltaiset
Kuva | Maa | Viini | Tyyppi | Makutyyppi | Rypäle | Hinta | Laatu |
---|