Parsa ja lohi viinisuositus
Tälle ruualle sopii tyylikäs chardonnay
Ruuan ainekset, joihin viinisuositus perustuu
- Lohi
- Parsa
- Peruna
- Salottisipuli
- Sitruuna
- Tilli
- Valkoviini
- Voi
Parsa ja lohi
Lohta syödään harvemmin foliossa höyrytettynä, mutta kuten lohikeitossakin, sopivien ainesten kanssa maut vuorovaikuttavat ja muodostavat herkullisen ja hieman liemevän kokonaisuuden. Sitruunan, valkoviinin ja voin sekoitus antaa lohelle jo valmiiksi paljon makua, joten kastiketta ei välttämättä tarvita.
Hollandaisekastike kuitenkin täydentää ruokaa ja antaa mehevyyttä myös ohessa tarjottaville keitetyille perunoille. Parsa antaa aterialle oman hienostuneen lisänsä.
Viinisuositukset
Chardonnay on tyypillinen valinta sekä lohelle että parsalle. Lohi on rasvainen kala, jolle käy runsaampikin chardonnay. Kuitenkin ruuan höyrytetystä luonteesta ja parsasta johtuen välttäisimme liikaa tammisuutta. Sen takia valitsimme kaksi viiniä, toisen terästankissa kypsytetyn ja toisen vain vähän tammitetun.
Merellisen mineraalinen ja arvostettu luomuvalkoviini Chablis'n laatuviinialueelta on elegantti ja klassinen valinta tälle ruualle. Erinomainen vaihtoehto on myös chileläinen valkoviini, josta kolmasosa on kypsynyt ranskalaisissa tammitynnyreissä tuoden viiniin maltillisen, mutta tyylikkään tammiaromin. Reilu hedelmä ja hyvä hapokkuus komppaa.

Cono Sur Single Vineyard Block 5 Chardonnay 2021
- Chile, valkoviinit
- Rypäleet: Chardonnay
- Makutyyppi: pirteä & hedelmäinen
- Kuiva, hapokas, sitruksinen, keltaluumuinen, päärynäinen, yrttinen, mausteinen, mineraalinen
- 14.98€
- Pisteet: 92
- Myynnissä Alkossa.
Näytä samankaltaiset
Kuva | Maa | Viini | Tyyppi | Makutyyppi | Rypäle | Hinta | Laatu |
---|

Brocard Chablis Sainte Claire Organic 2021
- Ranska, valkoviinit
- Rypäleet: Chardonnay
- Makutyyppi: vivahteikas & ryhdikäs
- Kuiva, hapokas, sitruksinen, viheromenainen, kevyen klementiininen, hennon paahteinen, mineraalinen
- 28.98€
- Pisteet: 96
- Myynnissä Alkossa.
Näytä samankaltaiset
Kuva | Maa | Viini | Tyyppi | Makutyyppi | Rypäle | Hinta | Laatu |
---|
Resepti
Ainekset:
- Norjan lohta fileenä
- Vihreää parsaa
- Sitruunankuorta
- Salottisipulia
- Sitruunanlohkoja
- Voita
- Oliiviöljyä
- Suolaa
- Mustapippuria
- Tuoretta tilliä
- Valkoviiniä
Tee näin:
- Leikkaa lohesta 7-8cm leveitä paloja, vähintään yksi jokaiselle syöjälle
- Kuori nippu parsaa
- Raasta kahden sitruunan kuori ja lohko sitruunat
- Silppua muutama salottisipuli
- Hienonna tilli
- Repäise foliosta riittävän iso pala, jotta sen voi lopussa kääriä tiiviisti.
- Laita lohenpala foliolle ja mausta suolalla ja sitruunankuorella.
- Lisää kalan viereen kaksi puolitettua parsaa
- Lisää kalan päälle salottisipuli, sitruunanlohkot ja voinokare
- Valuta lusikallinen oliiviöljyä parsoille ja loput kalalle
- Mausta mustapippurilla ja reilulla määrällä tuoretta tilliä
- Lopuksi valuta lusikallinen valkoviiniä kalan päälle
- Sulje folio tiiviisti ja laita nyytit keraamiseen uunivuokaan
- Kuumenna uuni 180 asteeseen ja anna ruuan kypsyä 20-25 minuuttia
- Vinkki: Jos haluat kalasta vähemmän kypsää, esikypsennä parsa keittämällä sitä muutama minuutti, ja lyhennä aikaa uunissa.
- Tarjoa keitettyjen perunoiden ja hollandaisekastikkeen kanssa. Kastikkeen voit tehdä helposti pussista. Purista sitruunanlohkoista makeaksi muuttunutta mehua kalalle ja parsalle.