Barbera
Italian kolmanneksi suosituin punaviinilajike Sangiovesen ja Montepulcianon jälkeen. Barberan historia ulottuu 1200-luvun Piemonteen, josta pääosa viineistä tulee edelleen. Barbera on hyvin satoisa lajike ja siten myös suosittu käyttöviini, jonka hinta on maltillisempi verrattuna moniin muihin Piemonten viineihin. Viinit ovat syvän tummia, hedelmäisiä, hapokkaita ja tanniineiltaan keskitasoa. Liiallista hapokkuutta ja tanniinien puutetta voidaan kompensoida käyttämällä Barberaa sekoiteviineissä muiden lajikkeiden kanssa. Barberan mausta voi löytää esimerkiksi herukkaa, karhunvatukkaa, kirsikkaa, mustikkaa, vadelmaa sekä kuivattuja yrttejä, mausteisuutta ja orvokkia. Kevyimmät versiot juodaan nuorina, mutta voimakkaimpia ja tammitettuja versioita voi kellaroida. Barbera sopii esimerkiksi tomaattipohjaisille ruoille.
Linkit Barbera-viineihin
Barbera aromit (tyypillisin ensin)
Barbera lajikeviininä viinityypeittäin
Barbera lajikeviininä eri maissa
Barbera lajikeviininä eri viinialueilla
Barbera lajikeviininä eri ala-alueilla
Alkon Barbera-viinejä

- Pelissero Barbera d'Alba Tulin 2012
- Pisteet: 91
- Punaviinit
- Italia, Piemonte
- 38.69 € / 0.75 litraa
- Alkoholia 15.00%
- vivahteikas & kehittynyt
- Sokeria 3.00 g/l
- Tiilenpunainen, täyteläinen, keskitanniininen, viikunainen, tumman kirsikkainen, karhunvatukkainen, yrttinen, kevyen tamminen

- Marchesi Di Barolo Maraia 2021
- Pisteet: 90
- Punaviinit
- Italia, Piemonte
- 23.45 € / 0.75 litraa
- Alkoholia 14.00%
- mehevä & hilloinen
- Sokeria 1.00 g/l
- Punainen, keskitäyteläinen, keskitanniininen, marjainen, mausteinen

- Borgogno Barbera d'Alba 2023
- Pisteet: 90
- Punaviinit
- Italia, Piemonte
- 19.98 € / 0.75 litraa
- Alkoholia 14.00%
- mehevä & hilloinen
- Sokeria 1.00 g/l
- Runsaanpunainen, keskitäyteläinen, keskitanniininen, kypsän puolukkainen, hapankirsikkainen, mustikkainen, kevyen havuinen, hennon orvokkinen

- Josetta Saffirio Barbera d'Alba 2020
- Pisteet: 89
- Punaviinit
- Italia, Piemonte
- 29.17 € / 0.75 litraa
- Alkoholia 14.00%
- mehevä & hilloinen
- Sokeria 0.00 g/l
- Punavioletti, keskitäyteläinen, keskitanniininen, marjainen, mausteinen, hapankirsikkainen

- Taliano Michele A Bon Rendre Barbera d'Alba 2021
- Pisteet: 88
- Punaviinit
- Italia, Piemonte
- 22.94 € / 0.75 litraa
- Alkoholia 13.50%
- mehevä & hilloinen
- Sokeria 2.00 g/l
- Punavioletti, keskitäyteläinen, keskitanniininen, tumman kirsikkainen, marjainen, kukkainen

- Ricossa Barbera Appassimento 2023
- Pisteet: 88
- Punaviinit
- Italia, Piemonte
- 15.99 € / 0.75 litraa
- Alkoholia 14.00%
- mehevä & hilloinen
- Sokeria 16.00 g/l
- Runsaanpunainen, keskitäyteläinen, keskitanniininen, kirsikkainen, viikunahilloinen, karhunvatukkainen, mausteinen

- Vite Colte Ansisa Barbera d´Alba 2022
- Pisteet: 88
- Punaviinit
- Italia, Piemonte
- 16.45 € / 0.75 litraa
- Alkoholia 13.50%
- mehevä & hilloinen
- Sokeria 6.00 g/l
- Sinipunainen, keskitäyteläinen, keskitanniininen, karhunvatukkainen, kypsän puolukkainen, vadelmainen, kevyen havuinen, hennon pippurinen

- Pio Cesare Barbera d'Alba 2023
- Pisteet: 88
- Punaviinit
- Italia, Piemonte
- 26.37 € / 0.75 litraa
- Alkoholia 14.50%
- mehevä & hilloinen
- Sokeria 0.00 g/l
- Runsaanpunainen, täyteläinen, keskitanniininen, hapankirsikkainen, karhunvatukkainen, karpaloinen, suklainen, kevyen tamminen

- Vite Colte Rossofuoco Barbera d'Asti Biologico 2024
- Pisteet: 87
- Punaviinit
- Italia, Piemonte
- 16.90 € / 0.75 litraa
- Alkoholia 13.50%
- mehevä & hilloinen
- Sokeria 3.00 g/l
- Punavioletti, keskitäyteläinen, keskitanniininen, tumman kirsikkainen, karhunvatukkainen, luumuinen, hennon lakritsinen, mausteinen

- Armigero Barbera d'Asti Superiore 2023
- Pisteet: 87
- Punaviinit
- Italia, Piemonte
- 14.99 € / 0.75 litraa
- Alkoholia 14.50%
- mehevä & hilloinen
- Sokeria 3.00 g/l
- Tummanpunainen, täyteläinen, tanniininen, kirsikkainen, vadelmainen, mustikkainen, boysenmarjainen, mokkainen, vaniljainen

- Bubi Piemonte Barbera
- Pisteet: 68
- Punaviinit
- Italia, Piemonte
- 17.46 € / 0.75 litraa
- Alkoholia 13.50%
- mehevä & hilloinen
- Sokeria 2.00 g/l
- Rubiininpunainen, keskitäyteläinen, keskitanniininen, kukkainen, luumuinen, kirsikkainen

- Matteo Correggia Barbera d'Alba 2022
- Pisteet: -
- Punaviinit
- Italia, Piemonte
- 25.45 € / 0.75 litraa
- Alkoholia 14.00%
- mehevä & hilloinen
- Sokeria 0.00 g/l
- Runsaanpunainen, keskitäyteläinen, keskitanniininen, marjainen, mausteinen, aromikas

- Bruno Giacosa Barbera d’Alba 2020
- Pisteet: -
- Punaviinit
- Italia, Piemonte
- 42.50 € / 0.75 litraa
- Alkoholia 15.00%
- mehevä & hilloinen
- Sokeria 1.00 g/l
- Punavioletti, keskitäyteläinen, keskitanniininen, kirsikkainen, boysenmarjainen, kypsän karpaloinen, hennon timjaminen, mausteinen, lämmin

- Dezzani La Vecchia Via Red 2022
- Pisteet: -
- Punaviinit
- Italia, Piemonte
- 12.99 € / 0.75 litraa
- Alkoholia 14.00%
- mehevä & hilloinen
- Sokeria 3.00 g/l
- Runsaanpunainen, keskitäyteläinen, tanniininen, kirsikkainen, karpaloinen, mustaherukkainen, yrttinen

- Fontanafredda Barbera d'Alba 2024
- Pisteet: -
- Punaviinit
- Italia, Piemonte
- 16.96 € / 0.75 litraa
- Alkoholia 14.00%
- mehevä & hilloinen
- Sokeria 0.00 g/l
- Tummanpunainen, keskitäyteläinen, keskitanniininen, hapankirsikkainen, karpaloinen, karhunvatukkainen, mausteinen, kevyen timjaminen

- Morra Gabriele Barbera d'Alba 2021
- Pisteet: -
- Punaviinit
- Italia, Piemonte
- 36.31 € / 0.75 litraa
- Alkoholia 14.00%
- mehevä & hilloinen
- Sokeria 0.00 g/l
- Rubiininpunainen, keskitäyteläinen, keskitanniininen, luumuinen, kirsikkainen, karhunvatukkainen

- Scrimaglio Barbera d'Asti Superiore 2023
- Pisteet: -
- Punaviinit
- Italia, Piemonte
- 24.98 € / 0.75 litraa
- Alkoholia 14.50%
- mehevä & hilloinen
- Sokeria 3.00 g/l
- Rubiininpunainen, täyteläinen, tanniininen, karpaloinen, vadelmainen, kirsikkainen