Azienda Zenato
Azienda Zenato tunnetaan vuosisatojen ajalta voimakkaista siteistään paikalliseen historiaan ja kulttuuriin, sekä maahan jota tuotannossa käytetään. Yhtä tärkeinä elementteinä työssä korostuvat voimakas omistautuminen tutkimukseen ja kehitystyöhön sekä jatkuvaan laadun parantamiseen.
Olemme ylpeitä saadessamme edustaa Luganan aluetta, jonka kasvussa ja uudelleen löytämisessä Azienda Zenaton määrätietoinen ponnistelu on ollut merkittävä osatekijä. Luganaan kohdistuvan vihkiytymisen ohella olemme investoineet kaukonäköisesti myös läheiseen Valpolicellan alueeseen. Se mahdollistaa yrityksen kasvun ja kehitystyön tulevaisuudessa niin Italian tasolla kuin kansainvälisillä markkinoilla. Sukumme pitää edelleen ylpeänä kiinni arvoistaan, joiden yksinkertainen ja konstailematon lähestymistapa viinien valmistukseen on auttanut meitä kehittymään menestyväksi yritykseksi. Siksi uskomme voivamme vastata jokaisen viininharrastajan toiveisiin ja tarpeisiin kohtuuhintaisten, tunnistettavien sekä laadultaan erinomaisten viinien osalta.
-Sergio Zenato
Azienda Zenaton viinitila sijaitsee San Benedetto di Luganassa, joka kuuluu Peschiera del Gardan hallintoalueeseen noin 25 kilometriä Veronasta länteen. Sen sijainti Garda-järven Veneton puolella tarjoaa äärimmäisen otollisen mikroilmaston kasvatukseen. Tila koostuu yhteensä 70 hehtaarin kokoisista alueista Luganan ja Valpolicella Classicon alueilla, jotka tunnetaan historiallisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti rikkaasta taustoista sekä tapahtumistaan.
Lähde: http://www.zenato.it
Katso tästä tuottajaan (tai jossain tapauksissa alueeseen) liittyvät muut tuotteet:
Zenato
Kommentit & arvostelut (3)
Viinikartan Perjantaipullo-arvostelu
Viinikartta suosittelee:Lugana San Benedetto, 2009, tulee Pohjois-Italiasta, Veneton alueelta. Väri on sitruunankeltainen ja keskisyvä. Tuoksussa on mineraalisuutta, keltaista omenaa, mutta myös jotakin maanläistä: "Märkä puunrunko sateella", kuten eräs kuvailu kuului. Maku on täyteläinen, jopa miltei voinen. Tuoksun aromit toistuvat maussa. Lopussa tuntuu lisäksi jonkinlainen pähkinäinen savuisuus ja ikäänkuin jonkinlaista puun tanniiniakin olisi mukana. Tätä viiniä lähtisin yhdistämään rasvaisemmalle kalalle, esimerkiksi savulohipastalle. Erinomainen hinta-laatusuhde.
Muut kommentit ( 2 )
Vuoden Viinit 2022. Zenato Lugana San Benedetto 2021. Sijoitus: Hopea. Sarja 08: Euroopan valkoviinit, hinta 13-18 euroa. www.vuodenviinit.fi
Muokkaa PoistaVivahteikasta ja runsasta valkoviiniä lasagnelle. Leveän hedelmäinen, öljymäinen tuoksu, jossa kypsää omenaa, yrttiä, kukkaisuutta, päärynää ja hentoa parfyymia. Myös lohelle ja maa-artisokkakeitolle. (Aamulehti 9.1.2014)
Muokkaa Poista