Antinori
Antinorin suku on tuottanut viinejä yhtäjaksoisesti jo uskomattomat 600 vuotta. Tarina alkoi, kun Giovanni di Piero Antinorin viiniputiikki liittyi osaksi Arte Fiorentina dei Vinattierin yritystä vuonna 1385. Koko pitkän historiansa ja 26 sukupolven ajan perhe on ohjannut liiketoimintaa henkilökohtaisesti tehden johdonmukaisia mutta välillä jopa rohkeutta vaativia päätöksiä.
Jokainen vuosikerta, jokainen maaperä ja jokainen idea on Antinorin ajattelutavan mukaan uusi haaste, jonka päihittämällä laatua on mahdollista nostaa entisestään. Yrityksen muinaiset juuret historiassa näkyvät vahvasti sen perinteitä kunnioittavassa filosofiassa, mutta se ei ole koskaan ollut este uusien innovaatioiden kehittelylle.
Toscanassa ja Umbriassa omistamiensa viinitarhojen lisäksi Antinori on suunnannut katseensa nykyisin myös etäämmälle arvioidessaan uusia suotuisia viljelysalueita. Vakuuttavalla toiminnallaan yritys on kuitenkin osoittanut, että pelkästään perinteisilläkin viljelyspaikoilla pystytään silti tuottamaan hienostuneen tyylikkäitä viinejä, joiden alkuperäinen luonne on yhä tallella.
Yritystä johtaa Markiisi Piero Antinori kolmen tyttärensä Albieran, Allegran sekä Alessian avustuksella. Antinori on ollut Chianti Classicon uudistaja toimien Toscanan alueen suunnannäyttäjäna sen viinien noustessa kansainväliseen tunnettuuteen 1960- ja 70-luvuilla. Perheen tinkimätön intohimo kehittää jatkuvasti viiniensä laatua, joka hintaluokassa tekee Antinorista viinimaailman johtotähden ja todellisen Italian viinien lähettilään tänäkin päivänä. Antinorin kuuluisimpiin viineihin kuuluvat mm. ensimmäinen ns. supertoscanalainen Tignanello sekä historiallinen Villa Antinori tuoteperhe. Chianti Classicon ja muiden toscanalaisten viiniensä lisäksi Antinori tuottaa viinejä Italian Apuliassa, Piemontessa, Franciacortassa ja Umbriassa sekä erillaisten yhteistyöprojektien myötä Unkarissa, Maltalla, Chilessä ja USA:n Washington Statessa.
Lähde: http://www.antinori.it, www.winestate.fi
Katso tästä tuottajaan (tai jossain tapauksissa alueeseen) liittyvät muut tuotteet:
Antinori
Kommentit & arvostelut (4)
Maahantuojan tuotekuvaus
Viiniin käytettävät rypäleet tulevat pääosin kuuluisalta Tignanello –tarhalta, mutta vähäsatoisina vuosina myös Antinorin viljelyksiltä Chianti Classicon alueen ulkopuolelta Bolgherista ja Montalcinosta. Villa Antinori -viiniä on valmistettu jo 1920-luvulta alkaen ja se syntyi aikanaan Antinorin perheen halusta luoda varastoitavaksi tarkoitettu Chianti Classico. Viini muuttui Chiantista IGT Toscana -viiniksi 2000-luvulla, Pierro Antinori halusta käyttää valmistuksessa viinin laatua parantavia kansainvälisiä lajikkeita, joita ei Chianti viineissä lainsäädännön perusteella sallista. Alkoholikäymisen jälkeen viiniä kypsytetään ranskalaisesta, amerikkalaisesta sekä unkarilaisesta tammesta valmistetuissa tynnyreissä 12 kuukauden ajan. Barrique tynnyreissä kypsentäminen on syventänyt viinin makurakennetta ja laatu on hintaansa nähden erinomainen.
Villa Antinori Rosso on aromikas, täyteläinen sekä tasapainoisen tanniininen ja raikkaan hapokas punaviini. Puhdaspiirteinen ja tyylikäs kokonaisuus.
Parhaimmillaan tämä viini on aromikkaiden liharuokien kuten yrttilampaan tai vaikkapa riistan kumppanina. Myös suolaiset kovat juustot toimivat Villa Antinorin rinnalla erinomaisesti.Villa Antinori Rosso myös 37,5cl pullossa Alkon valikoimissa.
Lähde: Winestate Oy
Muut kommentit ( 3 )
Odotin tältä viiniltä enemmän. Antinorin Chiantit ovat maistuneet minulle todella hyvin. Tämä ei ole Chianti, vaikka viini on aiemmin kulkenutkin Chiantin nimellä ja luokituksella. Viinistä haluttiin kehittää laadukkaampi sekoite ja Chianti sääntöineen unohdettiin. Tämä on kyllä todella lämmin, tumma ja täyteläinen. Tammisuus on selvästi esillä ja tulee mieleen vanhan tyylin viinit. Tummaa marjaisuutta, luumua, kirsikkaa kohtuullisen hyvällä hapokkuudella ja pienellä kitalaessa tuntuvalla kukkaisuudella ryyditettynä. Runsas viini maistuu tummien liharuokien, etenkin lampaan seurassa. Itse tein voimakkaasti intialaisittain maustettua lammascurrya ja viini ei ollut moksiskaan mausteiden kanssa. Chilin määrää kannattaa tosin säännöstellä näin tanniinisen viinin kanssa, mutta keskivahva chilisyyskin menee. Tasapainoinen viini, ei huippupisteitä, mutta hyvien viinien asteikon yläpäässä.
Janne Putkonen
Muokkaa PoistaPikkupullosta mainittu: 2006: Erinomainen punaviini pikkupullossa, jossa marjoja, lievää kukkaisuutta, hiukan riistaa ja tumman suklaan karheutta. Voi säilyttää pari vuotta. (www.hs.fi, julkaistu 8.4.2010)
Muokkaa PoistaPikkupullosta mainittu: Sienimetsää ja kirsikkaa. Hyvä klassinen kokonaisuus. 13/20 pistettä. Hintaansa arvokkaampi. (Kauppalehti Optio 15/2012)
Muokkaa Poista