Viinikartta.fi

Etusivu
Näytä ruokalista

       

Muurinpohjaletut ja makea kuohuviini

Muurinpohjaletut: Yläsavolainen muuripadan pohjalla syntynyt muurinpohjalettu tai muurikkalettu tehdään nykyisin isolla valurautaisella muurinpohjapannulla - usein avotulella. Ranskalainen crêpe vastaa suomalaista ohukaista tai lettua. Letut tunnetaan myös muualla Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Ainekset ja aineksien määrät vaihtelevat maittain. Tavallisesti lettutaikinassa on ainakin jauhoja, munia ja maitoa, mutta myös öljyä ja sokeria mm. paistamisen helpottamiseksi ja värin antamiseksi. Vehnäjauhojen lisäksi käytetään usein ohrajauhoja antamaan makua. Letut yleensä paistetaan voissa tai voi-öljyssä. Lettujen kanssa tarjotaan hilloa tai marjakiisseliä, joiden aineksiksi käyvät mansikka, vadelma, mustikka tai raparperi. Lisäksi tarjotaan jäätelöä, kermavaahtoa tai vaniljakastiketta. Meillä lätyt ovat makeita, mutta täytteet voivat olla suolaisiakin.

Suosittelemme ruoalle näitä viinejä, koska...

Makeille letuille tulee valita makea viini, sillä viinin makeuden tunne vähenee makean ruoan seurassa. Koska muurinpohjaletut on hyvin täyttävä jälkiruoka, kuohuviini raikastaa sopivasti tunnelmaa. Italialainen makea Asti Dolce on Suomessa suosittu kuohuviini ja sopii täydellisesti kesäisille marjoille. Se on muurinpohjaletuille ja marjahillolle erinomainen valinta. Toinen samaisen Astin kaupungin lähistöltä tuleva viini on Moscato d'Asti, ihastuttavan kepeä valkoviinimäinen jälkiruokaviini, jossa on pientä kuplivuutta. Täydellinen valinta tämäkin.

Gancia Asti Dolce

Gancia Asti Dolce

  • Italia, kuohuviinit
  • Rypäleet: Moscato Bianco di Canelli
  • Makutyyppi: lempeä & makeahko
  • Makea, keskihapokas, päärynäkaramellinen, sitrusmarmeladinen, persikkainen, kukkainen
  • 12.29€
  • Pisteet: 83

Näytä samankaltaiset

Samankaltaisuutta haettu viinityypistä, maasta, rypäleistä, täyteläisyydestä, makeudesta, hinnasta sekä laatupisteistä. Järjestetty "samankaltaisin ensin" mukaan.
KuvaMaaViiniTyyppiMakutyyppiRypäleHintaLaatu
La Caliera Moscato d'Asti 2017

La Caliera Moscato d'Asti 2017

  • Italia, jälkiruokaviinit
  • Rypäleet: Moscato Bianco di Canelli
  • Makea, pirskahteleva, päärynäinen, karviaishilloinen, kypsän aprikoosinen, kukkainen
  • 8.49€
  • Pisteet: 90

Näytä samankaltaiset

Samankaltaisuutta päätelty viinityypistä, alkuperämaasta, rypälelajikkeista, täyteläisyydestä, makeudesta, hinnasta sekä laatupisteistä. Järjestetty "samankaltaisin ensin" mukaan.
KuvaMaaViiniTyyppiMakutyyppiRypäleHintaLaatu
Ruoan pääasialliset ainekset, joiden mukaan viinisuositukset on valittu:
  • Vehnäjauho
  • Ohrajauho
  • Kananmuna
  • Maito
  • Sokeri
  • Mansikka
 
Lue seuraavaksi:
NokkoskeittoRaclette